sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

missä mennään?

 Muuttotarkastukseen on reilu kolme viikkoa ja raksalla näyttää tältä:

Kaiken rojun alla jo aika valmiilta. Autotallin valmistuminen on vähän viivästynyt, joten kaikki tavarat on säilytettävä talossa. Tuntuu, että talo valmistuisi huomattavasti joutuisammin, jos puolet ajasta ei menisi tavaroiden roudaamiseen paikasta toiseen, jossa ne on kuitenkin yhtä tiellä kun edellisessä paikassa.  



 Keittiön kaappien rungot on kasattu, osa laatikoista ja etusarjoista on paikoillaan. Keittiön välitilaan tuli tapetti, joka käsitellään saunasuojalla vedenkestäväksi.

Yhden (ison) rastin sai piirtää seinään toissapäivänä, kun telineet vietiin pois. Kaikki korkeat tilat on siis täysin valmiit. Rakentajan itsensä sanoin oli muuten viiminen korkea olohuone, mitä rakennetaan. Olihan jo pelkkien kattopaneelien asentaminen korkeuksiin ajoittain melkoinen akrobatianäyte. 

Korkealla heilumista ei tietysti voi tässä talossa koskaan unohtaa. Lähiaikoina on edessä vielä ikkunoiden pesua, ja verhojen asennusta... Siksi vertailussa on tällä hetkellä erilaiset yhdistelmätikkaat. Kokemuksia ja suosituksia otetaan mielellään vastaan.

Yllä oleva kuva on rappusia odottavasta aukosta. Rappuset kannettiin sisään loppuviikosta ja niiden kasaaminen on yksi suurimmista (?) ennen muuttotarkastusta jäljellä olevista hommista.



 Toukokuun ekoilla helteillä rakensin lasten avustamana olohuoneen oven eteen terassin.



 Kaksi makkaria on täysin valmiita (vaikka tästä kuvasta puuttuu vielä jalkalistat). Kahdesta makkarista puuttuu katto ja lattiat.


Yksi iso projekti oli takan kasaaminen. Takka on vielä muutamaa osaa ja rappausta vaille. Hormi on viety yläpohjaan asti, katosta se viedään läpi samaan aikaan, kun tehdään muutkin tötteröt katolle.


Sähkömies on asentanut pistorasioita, kytkimiä ja osan alakerran spoteista. Voi sitä rämpytystä, kun taloon tuli ensi kertaa napista painamalla valoa. Asiallisesti aikuiset kielsivät lapsia rämppäämästä valoja, vaikka se siistiä onkin ja lasten siirryttyä pihaleikkeihin alkoi kahta kauheampi rämpytys aikuisten toimesta. Oli se hieno hetki!

 Khh seinät ja katto on valmiit, alakaappien rungot asennettu ja kurapiste odottelee saumausta. Teknisessä tilassa mylläys alkaa toden teolla tiistaina, kun maalämpöasentajat tulevat hommiin. Kuvittelimme, että n. 3 neliön tekninen tila on ihan Ok (ainakin isompi, kun monissa valmiissa paketeissa), mutta vähän joutuu kyllä jännittämään, mahtuuko kaikki koneet sinne suosiolla, vai joutuuko likistämään. Teknisen tilan katon suhteen armahdimme jo itsemme. Siellä menee niin paljon kaiken näköistä ristiin rastiin, että jos katon tahtoisi paneloida, kattoa joutuisi laskemaan älyttömästi, tai sitten rakentelemaan erilaisia koteloita. Päädyimme siihen, että se on ajanhukkaa. Näkyköön putket rauhassa, se on tekninen tila.

Kylppäristä on tulossa yksi talon lemppareistani. Laattavalinnat on juuri sitä, mitä halusimme; valkoista, ajatonta, mutta siinä on silti jotain. Kiitos taitavalle suunnittelijalle! Lattia on mattamustaa laattaa. Samaa laattaa on käytetty kaikissa laatoitetuissa lattiossa. Seinällä on kiiltävää valkoista laattaa lukuunottamatta tuota seinää, jolla on shampoosyvennys. Sillä seinällä on isompaa 31x90cm mattavalkoista laattaa. Iso kiitos kuuluu myös luottamuksen arvoiselle laatoittajallemme. Shampoosyvennys kestää lähempääkin kuvaamista, kunhan saumausaineen jämät pestään pois.

Eli mitä on vielä tekemättä ennen muuttotarkastusta? No ainakin rappuset ja kaiteet, ennen niitä on tehtävä alakerran lattiat, yksi vessa, keittiön tasot, allas ja kodinkoneet, ulko-ovien asennus ja tiiveysmittaus (on jo varattu), kylppärin katto (ei ole pakollinen, mutta olisihan se kiva) ja kalustus. Eli onhan tässä hommia. Mutta hyvä asia on se, että muuttotarkastuksen jälkeen meillä on kuukausi aikaa tehdä talo valmiiksi ennen muuttoa. Olemme toiveikkaita, että aika riittää :)

2 kommenttia:

  1. "Rappuset kannettiin sisään loppuviikosta ja niiden kasaaminen on yksi suurimmista (?) ennen muuttotarkastusta jäljellä olevista hommista." Fyysisesti ehkä, henkisesti monta muutakin suurta juttua. Vieläkö IV pitää säätää ennen muuttoa? Ja tietty käyttöveteen painekoe, ja lämmitysputkiston täyttö ja ilmaus. Sähköasennusten tarkastus. Osoitenumero. Mitähän vielä... No panik! :)

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa noi on kaikki jo (mun käsityksen) mukaan hoidossa IV konetta lukuunottamatta. Putkimies on tehnyt painekokeen ja lämmitysputkistot on täytetty. Kaupungin puolesta tullaan vielä maanantaina tekemään painekoe uusiksi. Perjantaina tulee maalämpöasentajat kytkemään... no jotain, että saadaan lämmintä vettä. Ei meinaa käsitteet pysyä oikeen hanskassa tässä loppurutistuksessa :D Osoitenumero ja postilaatikko on, roskis pitäisi vielä hankkia. Sähköhommat on vielä kesken, mutta ne ei onneksi ole meidän to do -listalla. Kyl tää tästä :)

    VastaaPoista