perjantai 31. tammikuuta 2014

Villapölyä ja kipsilevykasoja


Kohteena yläkerta, työnjakona vaimo villottaa, mies levyttää. Ja valmista tulee :) Yläkerran levytykset valmistunee lähipäivinä, jolloin ulkoseinät olisi olohuoneen korkeaa osaa vaille valmiit. Niitä levytettäessä pääseekin näyttämään trapsetsitaitelijan taitoja. Huomaa, että myös porrasaukko on saatu avattua ja tulevan viikonlopun työlistalle kuuluukin myös kantavan palkin kiinnitys porrasaukkoon. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus näperrellä myös väliaikaiset portaat. Vie hieman aikaa, mutta toisaalta kunnon rappuset säästää aikaa, kun tavaroita ei tarvitse kikkailla ylös tikapuita pitkin ja ennen kaikkea yritettäisiin pysyä ehjänä koko rakennusajan.



tiistai 7. tammikuuta 2014

kuvia levytetyistä seinistä




Aika mieletöntä, että keittiön seinät on tasoitusta ja maalausta vaille valmiit. No onhan siinä toki pari pikku juttua vielä ennen tasoitteluita, mutta seinät odottaa pintaa :)

Paljon teemme talossa itse, mutta ainakin olohuoneen tasoittaminen ja maalaaminen on yksi niistä hommista, jonka ammattilainen saa hoitaa. Omat taitomme tuskin riittäisi omaa silmää tyydyttävään jälkeen noin korkeassa tilassa. Varsinkaan, kun seinät on tarkoitus valaista.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vaihtoehtoinen joulu

Pitkä joululoma on nyt takana ja huomenna koittaa taas arki. Loma on käytetty täysillä: on rakennettu, mutta on ollut varaa myös vähän levätä, viettää aikaa perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa, sitten on taas rakennettu.

Loma alkoi takan muurin muurauksella. Samalla höyryllä nousi pesu- ja kodinhoitohuoneen välinen seinä.Tässä muutama suhruinen kännykkäkuva niistä.


 Jossain vaiheessa lomaa oltiin muuttopuuhissa. Raksakoppi sai lähteä heti, kun lattiavalu oli sen verran kuivunut, että sen päälle uskalsi kantaa työkalut.


Sitten alkoi ensimmäiset kunnon itkupotkuahdistukset kotijoukoissa sähköputkitusten myötä. Toki keittiösuunnitelmat ja sähkösuunnitelmat oli jo olemassa, mutta nyt piti yht'äkkiä (ainakin vastuuta karttavan vaimon mielestä) tehdä iso kasa lopullisia päätöksiä. Paniikki iskee päälle siinä vaiheessa, kun tajuaa, että suunnitelmat ei ole enää vain luonnoksia. Niiden pitää olla valmiita, kaikki seikat huomioitu ja hiottu. Pitäisi tietää, minkälaiset valaisimet keittiöön tulee, tuleeko pistorasiat työtasoon, seinään vai yläkaapin alle, mahtuuko tasoon upotettavat rasiat budjettiin... Ja noin niinkun naisen näkökulmasta: miten ihmeessä kukaan voi vaatia, että pitäisi tietää, mitä haluan puolen vuoden päästä, jolloin keittiötä ehkä tilaillaan ;) Jälleen huokaan helpotuksesta, että olohuone, kylppäri ja vessat on annettu ammattilaisen käsiin.

Kun arvoimme rakentamisen ja valmiin talon ostamisen välillä, valinnan vapaus oli yksi rakentamista puoltava asia. Saataisiin sitten juuri sellainen, kun itse haluttiin. Voisin laittaa pistorasiat juuri sinne, minne itse haluaisin. Tämä oli myös syy, miksi seinien levytykset ei kuulunut talopakettiin. Emme halunneet talotehtaan valmiita sähkösuunnitelmia, vaan halusimme tehdä juuri sellaisen, kun halusimme, oman sähkösuunnittelijan kanssa. Nyt olisin valmis ottamaan sen valmiin suunnitelman ja kiroamaan sitten valmiissa kodissa, kun joku on laittanut pistorasian aivan hölmöön paikkaan. Nyt joudumme itse ottamaan vastuun paskoista valinnoista. (perheessä on tästä asiasta kaksi eriävää näkemystä. Tämä oli sen ahdistuneemman mielipide)

Sähköputket on nyt jokatapauksessa alakerran osalta laitettu, seinät villotettu ja viittä vaille jo levytettykin! Taas muuttui talo paljon valmiimman näköiseksi :) Kuvat unohtui ottaa.




Autotallissa näyttää tältä