maanantai 24. kesäkuuta 2013

Tehokas Juhannus

Juhannus oli juuri niin tehokas kun toivoa saattoi. Tallin sisätäytöt saatiin aluilleen hiekkakerroksen osalta. Ulkotäytöttöjäkin tehtiin siihen asti, että routaeristykset saadaan asennettua paikoilleen. Täytöt täryytellään huomenna, jotta tallissakin päästään pikkuhiljaa eteenpäin.

Juhannuksen pääpaino oli talon pohjissa, jotka edistyivätkin melko mukavasti. Salaojat ja linjapukit saatiin kokonaisuudessaan paikoilleen. Melkoista hieromista helteessä ja varjottomassa auringossa. Salaojatkin voisi varmaan tehdä pienemmällä työllä, jotenkin vain ajatellut alusta asti, että pari milliä ei riitä tarkkuudeksi, kun millikin on olemassa. Paljon parempia salaojia tuohon pohjaan olisi ollut jo todella vaikea tehdä. ;) Kaupungin mittarimiekkoset kävivät lyömässä naulansa linjapukkeihin. Tuo palvelu on kyllä ihanan halpaa. 16 neljän tuuman naulaa ovat nyt maksaneet jo 678 €! Eämä on ja on onneksi linjatkin, mihin taloa sysätä.

Soraakin saatiin tontille taas pari kasettia. Kaivuri tonki soraa tänään korkoonsa, ihan ei saatu valmiiksi mutta onhan se päivä huomennakin. Keli ei pettänyt tänäänkään ja tallin soratäytöistä tuttu kaatosade ilahdutti kaivurin lapiohanttia jälleen kerran.

Juhannuksena ei onneksi ihan tauotta rakennettu vaan aattona sai hieman saunoakin veljeni uutuuden karheassa saunassa. Ruokaakin oli kylläisyyteen asti ja kokon luodessa tunnelmaa ajatukset katosivat raksan pölyistä ainakin yhdeksi illaksi. Kiitos vielä saunottajille ja ruokkijoille! :)

Muu perhe on hyödyntänyt lämpimiä ilmoja vierailemalla ahkerasti mm. uimarannalla. Jännä miten rakentaminen vaikuttaa melkoisen merkittävästi myös tuohon nippanappa neljävuotiaaseen tättähäärään. Hiekkalinnat saavat uusia ulottuvuuksia ja puheetkin ovat muuttuneet melkoisesti. Seuraavassa hieman tarkennusta näihin väittämiin.

 "Mä tein nyt äiti nää piirrustukset niin tee sä ne seinät" Ämpärissä sekoitetaan Sonjan mukaan sitä kuraa!

"Nyt sit kaivetaan ne ojat noitten piirrustusten ympärille." Ei oppi ojaan kaada, sanotaan! :)


Loppuun taasen pari kuvaa missä mentiin ennen jussia ja missä ollaan jussin jälkeen. Huomenna taas jatketaan. Pari viikkoa kun koheltaa vielä leipätyössä niin pääseekin jo raksalle "lomailemaan"

Ennen. Pohjalla vasta "extra" salaoja, loput ilmestyivät kuvien välillä. Kaikkia ei varmaan kiinnosta mustat muoviputket, joten jätetään ne puhelimen muistikortille.

 Jälkeen

Lisää "kuustoistakolmekakkosta"

Asko

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hierontaa ja porausta

Hetki onkin taas kulunut edellisestä päivityksestä, joten laitetaan hieman väliaikatietoja.

Rakentamisen keskelle on osunut muutakin hommaa, joten hommat ovat hieman kyntäneet. Nyt toki on taas päästy töihin ja hommat ovat hieman edenneetkin.

Tallin sokkeli on nyt kauttaaltaan slammattu ja patolevyjäkin päästiin asentelemaan. Välitavoitteena oli tarkoitus saada sisätäytöt valmiiksi ennen juhannusta, jotta rungon pystytys saataisiin alkamaan jussin jälkeen. Sokkelin sisäpuolinen eristys ja öljynerotuskaivo löysivät niin ikään paikkansa. Ulkotäytöt odottavat vielä vuoroaan.

Talon pohja kaivettiin lopulliseen korkoonsa. Seuraavana työlistalla talon osalta olisi salaojat tarkistuskaivoineen. Talon takana ja kulmalla pintaan noussut kallio aiheuttaa pientä päänvaivaa mutta hommasta selvitään ilman louhimista. Toki kallion takia joutuu tekemään ylimääräisiä salaojituksia, mutta niitä tehdään paljon suuremmalla halulla kuin louhintaa! :)

Maalämpökaivo porattiin tänään. Kaivo tuli talon taakse joten oli helpotus, että porarit saatiin paikalle näin nopeasti. Heidän sotkut siivottuaan pääsee keskittymään talon pohjiin ilman keskeytyksiä.

Illat ovat kuluneet talon väriä pohtiessa. Värin valinta on vaikeaa ja mieli tuntuu vaihtuvan useasti. Toisaalta talon väriä on melkoisen paljon helpompi vaihtaa paperilla kuin seinässä.

Loppuun vielä pari yleiskuvaa talon pohjasta ja koko työmaasta. Kaivettuun pohjaan tulikin jo hieman hahmoteltua talon nurkkia ja kuistien paikkoja.

-Asko

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Muurausta





Anturan valun jälkeen pystytettiin linjapukit sokkelin muurausta varten. Sen jälkeen alkoi muuraus, joka on edennyt hyvää vauhtia. Hikistä puuhaa lähes 30 asteen lämmössä. Laasti meinaa kuivua liian nopeasti ja työn teko on tuskaista. Tontilla ei ole lainkaan varjoa, eikä tuulikaan tunnu pihalle juurikaan osuvan.

Autotallin sokkelin muuraus on nyt yhtä väliseinää vaille valmis. Huomisen ohjelmassa on siis tuo viimeinen seinä ja sokkelin slammaus. Toivottavasti sääukon huomiselle ennustamat rajut ukkoskuurot kiertävät Lohjan!  Slammauksen jälkeen alkaa patolevyjen asennus.