Näytetään tekstit, joissa on tunniste autotalli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste autotalli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vaihtoehtoinen joulu

Pitkä joululoma on nyt takana ja huomenna koittaa taas arki. Loma on käytetty täysillä: on rakennettu, mutta on ollut varaa myös vähän levätä, viettää aikaa perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa, sitten on taas rakennettu.

Loma alkoi takan muurin muurauksella. Samalla höyryllä nousi pesu- ja kodinhoitohuoneen välinen seinä.Tässä muutama suhruinen kännykkäkuva niistä.


 Jossain vaiheessa lomaa oltiin muuttopuuhissa. Raksakoppi sai lähteä heti, kun lattiavalu oli sen verran kuivunut, että sen päälle uskalsi kantaa työkalut.


Sitten alkoi ensimmäiset kunnon itkupotkuahdistukset kotijoukoissa sähköputkitusten myötä. Toki keittiösuunnitelmat ja sähkösuunnitelmat oli jo olemassa, mutta nyt piti yht'äkkiä (ainakin vastuuta karttavan vaimon mielestä) tehdä iso kasa lopullisia päätöksiä. Paniikki iskee päälle siinä vaiheessa, kun tajuaa, että suunnitelmat ei ole enää vain luonnoksia. Niiden pitää olla valmiita, kaikki seikat huomioitu ja hiottu. Pitäisi tietää, minkälaiset valaisimet keittiöön tulee, tuleeko pistorasiat työtasoon, seinään vai yläkaapin alle, mahtuuko tasoon upotettavat rasiat budjettiin... Ja noin niinkun naisen näkökulmasta: miten ihmeessä kukaan voi vaatia, että pitäisi tietää, mitä haluan puolen vuoden päästä, jolloin keittiötä ehkä tilaillaan ;) Jälleen huokaan helpotuksesta, että olohuone, kylppäri ja vessat on annettu ammattilaisen käsiin.

Kun arvoimme rakentamisen ja valmiin talon ostamisen välillä, valinnan vapaus oli yksi rakentamista puoltava asia. Saataisiin sitten juuri sellainen, kun itse haluttiin. Voisin laittaa pistorasiat juuri sinne, minne itse haluaisin. Tämä oli myös syy, miksi seinien levytykset ei kuulunut talopakettiin. Emme halunneet talotehtaan valmiita sähkösuunnitelmia, vaan halusimme tehdä juuri sellaisen, kun halusimme, oman sähkösuunnittelijan kanssa. Nyt olisin valmis ottamaan sen valmiin suunnitelman ja kiroamaan sitten valmiissa kodissa, kun joku on laittanut pistorasian aivan hölmöön paikkaan. Nyt joudumme itse ottamaan vastuun paskoista valinnoista. (perheessä on tästä asiasta kaksi eriävää näkemystä. Tämä oli sen ahdistuneemman mielipide)

Sähköputket on nyt jokatapauksessa alakerran osalta laitettu, seinät villotettu ja viittä vaille jo levytettykin! Taas muuttui talo paljon valmiimman näköiseksi :) Kuvat unohtui ottaa.




Autotallissa näyttää tältä


maanantai 18. marraskuuta 2013

kolmas kerta toden sanoo

Talo sai tänään villat yläpohjaan, jeeeee! 😊

Viikonloppuna on levitelty ahkerasti verkkoja styroxien päälle, tämän päivän aikana loputkin verkot on toivottavasti paikoillaan. Lisäksi on asennettu autotallin ikkunoita Eino-myrskyssä, autettu naapuria karkailevien puhallusvillojen kanssa ja asennettu ja kaivettu yläs ja asennettu ja kaivettu ylös muutamaa viemäriä. Uretaani ei ehkä olekaan enää niin vilpitön ystävä, kuin styroxeja silputessa näytti. Uretaani nimittäin pullautteli hienosti mittailtuja kaivoja ylös tuon tuosta. Teknisen tilan lattiakaivo asennettiin kolme kertaa, ennen kun onnisti. Jossain vaiheessa taisi vähän ketuttaa 😉

Paljon taas tapahtui parissa päivässä, vaikka tällä kertaa viikonloppu oli raksailun osalta vähän kevennetty. Marraskuun pimeys alkaa viedä voimia ja näköjään vaan jossain vaiheessa väsymystä ei voi enää sivuuttaa, vaan rakentajankin on annettava itselle armoa.




tiistai 12. marraskuuta 2013

Me 1 - talvi 0




 
Talvi saa tulla, me ollaan valmiina :)
Talo odottelee tällä hetkellä puhallusvillaa, joka tulee toivottavasti tällä viikolla. Vaari on siis saanut ahkeroitua autotallin siihen pisteeseen, että se on villoitettu ja odottelee lattiavalua. Ulkoverhouskin on jo paikallaan ja kertaalleen maalattu.
 
 
 
Myös talossa työt on edistyneet hienosti. Yläpohja odottelee villamiehen saapumista (niin mekin, talossa alkaa olla jo aika kylmä) ja lattian kaikki styroxit on paikallaan. A sai tänään lattiakaivot valmiiksi ja siivouksen jälkeen päästään raudoittamaan lattiaa. Pari kirosanaa oli kuulemma raksalla raikunut, kun A oli kaivanut minun laittamia ja tarkasti uretaanilla tukkimia styroxeja viemäreiden ympäriltä, jotta sai lattiakaivot asennettua.
 
Rakentamisessa syvältä on se, ettei virheistä oppiminen auta mitään: nyt tiedämme, että ens kerralla kannattaisi laittaa lattiakaivot ensin. Ens kertaa ei ole tulossa.
 
Valu ja puhallusvilla tuntuu tällä hetkellä lähes samanlaiselta virstanpylväältä, kuin talopaketin pystytys. Olemme tehneet niiden eteen niin paljon valmisteluja ja niiden jälkeen hommat muuttuu taas luonteeltaan aika paljon. Nyt tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa koko urakan aikana siltä, että jonain päivänä sinne oikeasti muutetaan. Tähän asti kaikki on mennyt yllättävän sujuvasti ilman takapakkeja. Olemme uskaltaneet jo tehdä salaisia aikatauluhaaveitakin ;)
 
 
 
Lapset ovat taas saaneet tärkeitä ihan oikeita raksamiehen hommia. Lattiataiteen lisäksi lapset ovat olleet innoissaan saadessaan pokia elementin ja valun väliin jääviä solumuovikaistaleita paikoilleen.
 
Lattiahommien sivutuotteena sain muutettua pihan mutavelliä kulkuväyliksi kantamalla selkä vääränä sepeliä talon pohjasta. Nyt lähes kaikki talon ympärille tulevat käytävät alkaa olla ainakin siellä päin. Piha alkaa olla muutenkin sellaisessa kunnossa, että talvi saa tulla. Kaikki ylimääräiset roskat ja lautakasat on siivottu ja rojut naapurin tontiltakin on multakasoja lukuunottamatta siivottu. Totesimme, että piha on nyt niin mössöä, ettei kaivurin kannata tulla multia siirtelemään ennen pakkasia.
 
Ehdittiin! Jopa vähän nopeammin, kun olimme kuvitelleet :)
 
*Korjaus edelliseen: puhallusvilla saadaan ensi viikon tiistaina. Edelleen on vähän vaikea sisäistää, että rakennusmaailmassa "tällä viikolla" on vähän laajempi käsite, kun mihin on tottunut

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hierontaa ja porausta

Hetki onkin taas kulunut edellisestä päivityksestä, joten laitetaan hieman väliaikatietoja.

Rakentamisen keskelle on osunut muutakin hommaa, joten hommat ovat hieman kyntäneet. Nyt toki on taas päästy töihin ja hommat ovat hieman edenneetkin.

Tallin sokkeli on nyt kauttaaltaan slammattu ja patolevyjäkin päästiin asentelemaan. Välitavoitteena oli tarkoitus saada sisätäytöt valmiiksi ennen juhannusta, jotta rungon pystytys saataisiin alkamaan jussin jälkeen. Sokkelin sisäpuolinen eristys ja öljynerotuskaivo löysivät niin ikään paikkansa. Ulkotäytöt odottavat vielä vuoroaan.

Talon pohja kaivettiin lopulliseen korkoonsa. Seuraavana työlistalla talon osalta olisi salaojat tarkistuskaivoineen. Talon takana ja kulmalla pintaan noussut kallio aiheuttaa pientä päänvaivaa mutta hommasta selvitään ilman louhimista. Toki kallion takia joutuu tekemään ylimääräisiä salaojituksia, mutta niitä tehdään paljon suuremmalla halulla kuin louhintaa! :)

Maalämpökaivo porattiin tänään. Kaivo tuli talon taakse joten oli helpotus, että porarit saatiin paikalle näin nopeasti. Heidän sotkut siivottuaan pääsee keskittymään talon pohjiin ilman keskeytyksiä.

Illat ovat kuluneet talon väriä pohtiessa. Värin valinta on vaikeaa ja mieli tuntuu vaihtuvan useasti. Toisaalta talon väriä on melkoisen paljon helpompi vaihtaa paperilla kuin seinässä.

Loppuun vielä pari yleiskuvaa talon pohjasta ja koko työmaasta. Kaivettuun pohjaan tulikin jo hieman hahmoteltua talon nurkkia ja kuistien paikkoja.

-Asko

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Muurausta





Anturan valun jälkeen pystytettiin linjapukit sokkelin muurausta varten. Sen jälkeen alkoi muuraus, joka on edennyt hyvää vauhtia. Hikistä puuhaa lähes 30 asteen lämmössä. Laasti meinaa kuivua liian nopeasti ja työn teko on tuskaista. Tontilla ei ole lainkaan varjoa, eikä tuulikaan tunnu pihalle juurikaan osuvan.

Autotallin sokkelin muuraus on nyt yhtä väliseinää vaille valmis. Huomisen ohjelmassa on siis tuo viimeinen seinä ja sokkelin slammaus. Toivottavasti sääukon huomiselle ennustamat rajut ukkoskuurot kiertävät Lohjan!  Slammauksen jälkeen alkaa patolevyjen asennus.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

pohjatöitä

 Tontilla on tehty nyt viikon verran pohjatöitä. Saimme rakennusluvan torstaina 17.5. ja heti perjantaina kaivuri aloitti hommat kaivamalla tontilta kannot ja pintamaan. Vastaavan mestarimme ansiosta aloituskokous saatiin pidettyä jo seuraavana tiistaina ja saimme luvan aloittaa työt. Olisi ollut todella turhauttavaa odottaa vaadittavat kaksi viikkoa rakennusluvan lainvoimaisuutta.

Meillä on ollut tähän mennessä mieletön tuuri maatöissä. Tuttu maansiirtourakoitsija, joka on tehnyt kaivuut, tarvitsi täytemaata ja ajoi poikansa kanssa maat omalle pihalleen. Säästyimme siis jäte- ja kuljetusmaksuilta. Lisäksi sama kaivurimies tiesi kertoa, että tonttimme on ollut hänen lapsuudessaan peltoa ja pintamaan alta löytyikin hyvää multaa, jota leviteltiin jo tontin yhdelle reunalle. Huomenna kaivuut jatkuvat kulkuväylien ja talon pohjan kaivuulla. Näiltä alueilta olisi tarkoitus saada lopunkin pihan mullat. Tässäkin säästyi kivasti rahaa ja ennen kaikkea aikaa ja vaivaa. Myös kallio näyttäisi olevan meidän puolella. Keskellä pihaa pisti yllättäen kallio pintaan, mutta se näyttäisi olevan juuri parin metrin päässä talon kulmasta. Vielä tarvitaan hieman onnea huomiselle, sillä kallio voi vielä tehdä yllätyksen, eikä laskekaan oletetusti, jolloin joutuisimme räjäyttämään. Peukut pystyyn!

Tällä viikolla tontille on hienon huussin lisäksi tuotu työmaakoppi, vedetty autotalliin vesiputket ja läpiviennit sähköille, kuiduille, lämmitykselle ja viemärille, tasoiteltu autotallin pohja, asennettu anturamuotit ja raudoitukset. Tulevalla viikolla hommat jatkuu siis talon pohjan kaivamisella ja autotallin anturan valulla. Lisäksi alkuviikolla pitäisi tulla viimeinen tarjous maalämmöstä ja saamme valittua toimittajan. Maalämpökaivo olisi toivottavaa saada porattua mahdollisimman pian, nyt kun koneet pääsee vielä esteettä tontin takaosaan.



Alimmassa kuvassa oma taidonnäytteeni kolmannelta luokalta ja oksalla pöntön uusi asukas Kirjosieppo.

-Hanna