maanantai 18. marraskuuta 2013

kolmas kerta toden sanoo

Talo sai tänään villat yläpohjaan, jeeeee! 😊

Viikonloppuna on levitelty ahkerasti verkkoja styroxien päälle, tämän päivän aikana loputkin verkot on toivottavasti paikoillaan. Lisäksi on asennettu autotallin ikkunoita Eino-myrskyssä, autettu naapuria karkailevien puhallusvillojen kanssa ja asennettu ja kaivettu yläs ja asennettu ja kaivettu ylös muutamaa viemäriä. Uretaani ei ehkä olekaan enää niin vilpitön ystävä, kuin styroxeja silputessa näytti. Uretaani nimittäin pullautteli hienosti mittailtuja kaivoja ylös tuon tuosta. Teknisen tilan lattiakaivo asennettiin kolme kertaa, ennen kun onnisti. Jossain vaiheessa taisi vähän ketuttaa 😉

Paljon taas tapahtui parissa päivässä, vaikka tällä kertaa viikonloppu oli raksailun osalta vähän kevennetty. Marraskuun pimeys alkaa viedä voimia ja näköjään vaan jossain vaiheessa väsymystä ei voi enää sivuuttaa, vaan rakentajankin on annettava itselle armoa.




1 kommentti:

  1. Ne oli ne raudoitusverkot niin mukavan kevyitä nostella ja siirrellä paikoilleen. Tiedän todellakin styroksiin kuvatun tunteen! :)

    VastaaPoista