maanantai 5. toukokuuta 2014

Ikkunaprojekti

Olen jo pari kertaa väläytellyt talomme suunnittelun kompastuskiveä, pimeää eteistä. Ongelma ratkaistiin tekemällä reikä seinään. Ilmeisesti rakentajakin oli miettinyt eteisen synkkyyttä, koska lähti niin helposti mukaan, kun ensimmäistä kertaa uskalsin ääneen sanoa, että olemme selvästi unohtaneet suunnitteluvaiheessa yhden ikkunan.

Ikkuna tilattiin suoraan Piklaksen tehtaalta. Itse ikkuna ei ollut kallis, mutta rahdin kanssa ikkunalle tuli hintaa useampi sata euroa. Kyllähän siinä aikaa ja rahaa säästää aika lailla, kun piirtää ne ikkunat jo piirustusvaiheessa, mutta yllättävän hyvin tämä näinkin meni.






Lopulliset kuvat saa vasta, kun oikea ovi asennetaan ja kaikki listat saadaan paikoilleen. kuvissa eteisen ja olohuoneen väliltä puuttuu vielä seinä ja valo tulee olkkarin isoista ikkunoista. Nyt kun väliseinä on paikoillaan, valoa tulee vain ja ainoastaan tuosta ikkunasta. Ilman ikkunaa eteinen olisi ollut siis todella pilkkopimeä. En usko, että ulko-oven viisi pientä vaakasuuntaista lasia olisi riittänyt valaisemaan eteistä. Vaikka valoa tuleekin nyt enemmän, lisäsimme vielä viimehetkellä eteiseen kattospottien lisäksi varauksen vaatekaapin päälle laitettaville valaisimille.

Muistamme päivittäin ihailla ikkunan tuomaa valoa. Ehdottomasti kannattava mutkumähaluun-projekti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti