tiistai 12. marraskuuta 2013

Me 1 - talvi 0




 
Talvi saa tulla, me ollaan valmiina :)
Talo odottelee tällä hetkellä puhallusvillaa, joka tulee toivottavasti tällä viikolla. Vaari on siis saanut ahkeroitua autotallin siihen pisteeseen, että se on villoitettu ja odottelee lattiavalua. Ulkoverhouskin on jo paikallaan ja kertaalleen maalattu.
 
 
 
Myös talossa työt on edistyneet hienosti. Yläpohja odottelee villamiehen saapumista (niin mekin, talossa alkaa olla jo aika kylmä) ja lattian kaikki styroxit on paikallaan. A sai tänään lattiakaivot valmiiksi ja siivouksen jälkeen päästään raudoittamaan lattiaa. Pari kirosanaa oli kuulemma raksalla raikunut, kun A oli kaivanut minun laittamia ja tarkasti uretaanilla tukkimia styroxeja viemäreiden ympäriltä, jotta sai lattiakaivot asennettua.
 
Rakentamisessa syvältä on se, ettei virheistä oppiminen auta mitään: nyt tiedämme, että ens kerralla kannattaisi laittaa lattiakaivot ensin. Ens kertaa ei ole tulossa.
 
Valu ja puhallusvilla tuntuu tällä hetkellä lähes samanlaiselta virstanpylväältä, kuin talopaketin pystytys. Olemme tehneet niiden eteen niin paljon valmisteluja ja niiden jälkeen hommat muuttuu taas luonteeltaan aika paljon. Nyt tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa koko urakan aikana siltä, että jonain päivänä sinne oikeasti muutetaan. Tähän asti kaikki on mennyt yllättävän sujuvasti ilman takapakkeja. Olemme uskaltaneet jo tehdä salaisia aikatauluhaaveitakin ;)
 
 
 
Lapset ovat taas saaneet tärkeitä ihan oikeita raksamiehen hommia. Lattiataiteen lisäksi lapset ovat olleet innoissaan saadessaan pokia elementin ja valun väliin jääviä solumuovikaistaleita paikoilleen.
 
Lattiahommien sivutuotteena sain muutettua pihan mutavelliä kulkuväyliksi kantamalla selkä vääränä sepeliä talon pohjasta. Nyt lähes kaikki talon ympärille tulevat käytävät alkaa olla ainakin siellä päin. Piha alkaa olla muutenkin sellaisessa kunnossa, että talvi saa tulla. Kaikki ylimääräiset roskat ja lautakasat on siivottu ja rojut naapurin tontiltakin on multakasoja lukuunottamatta siivottu. Totesimme, että piha on nyt niin mössöä, ettei kaivurin kannata tulla multia siirtelemään ennen pakkasia.
 
Ehdittiin! Jopa vähän nopeammin, kun olimme kuvitelleet :)
 
*Korjaus edelliseen: puhallusvilla saadaan ensi viikon tiistaina. Edelleen on vähän vaikea sisäistää, että rakennusmaailmassa "tällä viikolla" on vähän laajempi käsite, kun mihin on tottunut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti