tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hierontaa ja porausta

Hetki onkin taas kulunut edellisestä päivityksestä, joten laitetaan hieman väliaikatietoja.

Rakentamisen keskelle on osunut muutakin hommaa, joten hommat ovat hieman kyntäneet. Nyt toki on taas päästy töihin ja hommat ovat hieman edenneetkin.

Tallin sokkeli on nyt kauttaaltaan slammattu ja patolevyjäkin päästiin asentelemaan. Välitavoitteena oli tarkoitus saada sisätäytöt valmiiksi ennen juhannusta, jotta rungon pystytys saataisiin alkamaan jussin jälkeen. Sokkelin sisäpuolinen eristys ja öljynerotuskaivo löysivät niin ikään paikkansa. Ulkotäytöt odottavat vielä vuoroaan.

Talon pohja kaivettiin lopulliseen korkoonsa. Seuraavana työlistalla talon osalta olisi salaojat tarkistuskaivoineen. Talon takana ja kulmalla pintaan noussut kallio aiheuttaa pientä päänvaivaa mutta hommasta selvitään ilman louhimista. Toki kallion takia joutuu tekemään ylimääräisiä salaojituksia, mutta niitä tehdään paljon suuremmalla halulla kuin louhintaa! :)

Maalämpökaivo porattiin tänään. Kaivo tuli talon taakse joten oli helpotus, että porarit saatiin paikalle näin nopeasti. Heidän sotkut siivottuaan pääsee keskittymään talon pohjiin ilman keskeytyksiä.

Illat ovat kuluneet talon väriä pohtiessa. Värin valinta on vaikeaa ja mieli tuntuu vaihtuvan useasti. Toisaalta talon väriä on melkoisen paljon helpompi vaihtaa paperilla kuin seinässä.

Loppuun vielä pari yleiskuvaa talon pohjasta ja koko työmaasta. Kaivettuun pohjaan tulikin jo hieman hahmoteltua talon nurkkia ja kuistien paikkoja.

-Asko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti