torstai 24. huhtikuuta 2014

Tehokas torstai

Pääsiäisenä meillä kävi tasoittaja tasoittamassa ja hiomassa kaikki seinät (kaikki olemassa olevat). Oli mahtavaa, kun jotain vaan "ilmestyi", tähän asti kaiken edistyksen eteen on joutunut tekemään töitä. Tasoittaja tasoitti tehokkaasti koko yläkerran sekä alakerrasta olohuoneen. Kaikki olohuoneen seinät tasoitettiin yli. Päätimme jättää olohuoneen korkeat seinät täysin ammattilaisen käsiin, vaikka muuten maalaamme itse. Olohuoneen kohdalla hommat jatkuu heti, kun saamme loput alakerran seinistä valmiiksi.

Pääsiäisenä omat miehet ahkeroivat "mutku mä haluun" -projektini, josta kertoo seuraava postaus. Lisäksi löimme läjän asioita lukkoon suunnittelijamme kanssa.

Tänään aloitin yläkerran seinien maalaamisen. Huomenna homma jatkuu apuvoimien kera. Kävimme hakemassa jo pintamaalitkin, sen verran tehokkaasti seiniä on muuttunut valkoisiksi, että huomenna saadaan jo varmasti loputkin pohjamaalit sudittua ja osaan huoneista jo eka kerros pintamaalia.

A on ollut koko viikon lomalla ja ahertanut yhtä alakerran väliseinää ties kuinka monta päivää. Aamulla näyttää aina siltä, että tänään saa keskittyä täysillä levyttämiseen, mutta viimeistään kymmeneltä päivä onkin jo täynnä kaikkea muuta. Tänään levytyksen ohi kiilasi

- väliovien tilaus talotehtaalta (saapunevat 5vk päästä)
- screen-kaihdinten kilpailutus
- hormitoimituksen vastaanotto
- laatoittajan metsästys
- pari eri rautakauppakeikka, joilla tilattiin tapettia, sovittiin kattopaneeleiden tilaamisesta (vielä pitäisi laskea määrät), metsästettiin laattoja, ostettiin maalia....

Materiaalien kilpailutus, hankinta ja juoksevat asiat vievät tässä vaiheessa yllättävän paljon aikaa. No ehtiihän sitä huomennakin levyttämään. Heti kun on aamulla hyökännyt kodinkoneliikkeeseen lehdestä bongatun tarjouksen perään...

Joka tapauksessa päivästä jäi hyvä fiilis. Paljon asioita saatiin hoidettua ja hommat etenee hyvää vauhtia (vaikka ei aina ihan ne suunnitellut). Tuntuu ihan lopun alulta. Ehkä jopa vähän pelottaa. Väsyttää ja puuduttaa. Jännittää ja tuntuu kivalta. Raksa-ajan viimeisillä kuukausilla ei ole turhaan hurja maine. Puuh.


 



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viilattuja kuvia

Nyt alkaa suunnitelmat olla viimeistä myöten viilattu. Olemme projektin alusta asti tehneet keittö- ja kodinhoitohuoneen suunnitelmat Ikean suunnitteluohjelmalla. Kilpailutimme, selailimme, väänsimme ja käänsimme ja lopputuloksena pitäydyimme alkuperäisessä. Kilpailuttaminen oli kuitenkin ehdottomasti kannattavaa, sillä saimme erilaisa, ammattilaisten mielipiteitä, jotka vaikuttivat ihan viimeisiin pieniin muutoksiin, joita vielä teimme. Keittiössä oli pari ulkonäöllistä seikkaa, joita en ollut osannut ajatella. Kodinhoitohuoneen kohdalla ompelutaso olisi jäänyt normaaliin 90cm ilman ammattilaisen apua. Nyt se lasketaan alemmas, jotta jalat ylettyy ommellessa polkimelle ja kädet koneelle.

Kasailimme edelliseen asuntoomme Ikean keittiön ja olimme siihen oikein tyytyväisiä. Vaakakupissa painoi hinnan lisäksi Ikean hyvä takuu (10v), rikkinäisten/ viallisten/ puuttellisten tuotteiden helppo vaihdettavuus. Monella muulla toimittajalla osien vaihtamiseen menee useita viikkoja, Ikeasta voi hakea uuden työmatkalla. Tärkeimpänä tietenkin, että löysimme Ikeasta mieleisemme etusarjat. Ikean kulmakaapin ulosvedettävä mekanismi on huonompi, kuin muilla keittiötoimittajilla, muuten Ikean laatu on hyvä. Surkeaa Ikeassa on keittiösuunnitteluohjelma. Se on todella kökkö. Helppokäyttöinen, mutta tosi tökkivä. Välillä se toimii ihan suht´ sujuvasti, välillä tosi tökkien, välillä se ei aukea ollenkaan. Milloin toimii explorerilla, toisena päivänä taas pelkästään chromella... tässä halpa hinta näkyy mielestäni eniten.

"Pari" osaahan siinä on kasattavana, mutta toisaalta myös kilpailuttamamme firman keittiö olisi toimitettu osissa ja hintaeroa oli silti 1000€. Ikean suunnitteluohjelman kuvia ei valitettavasti saa ladattua koneelle (mikä olisi todellakätevää niinä päivinä, kun ohjelma ei suostu edes käynnistymään ja pitäisi saada nopeasti tarkistettua jotain mittoja), joten en saa näytettyä suunnitelmaa. Tekisin sen mielelläni, olen suunnitelmaan niin tyytyväinen :)

Vessojen ja kylpyhuoneen suunnittelusta vastaa Maiju Suunnittelutoimisto Muotoasta (http://www.muotoa.net/) -onneksi. Olemme olleet niin tyytyväisiä Maijun suunnitelmiin ja joustavuuteen!